Syyskokouksen satoa

OTPS:n syyskokous pidettiin torstaina 3.11. Seelarissa. Kokouksen läpivienti sujui sutjakkaasti Osmo Hekkalan toimiessa kokouksen puheenjohtajana.

Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2023 hyväksyttiin ja ainoa keskusteluttanut asia liittyi laituripaikkamaksuihin. Asiaan palataan seuran vuosikokouksessa ensi keväänä.

Seuran hallitukseen valittiin uusina jäseninä Petteri Ruotoistenmäki (katsastuspäällikkö), Joni Kärnä (huvi- ja koulutustoiminta), Joni Norring (sihteeri) ja Juha Haataja (satamakapteeni). Entisistä jäsenistä Timo Liikanen valittiin varakommodoriksi ja taloudenhoitajaksi. Nykykommodorin kauden päättyessä uudeksi kommodoriksi valittiin Marko Säisä. Onnittelut valintojen johdosta.

Seuralle hyväksyttiin myös talousohjesääntö ja tärkeä seuran tulevaisuusstrategia ´Hyvän tuulen pursiseura´(liitteenä). Tutustukaa strategiaan, tärkeää on myös sisäistää siinä kuvattu tapamme toimia. 

Kunniajäseniksi kutsuttiin Reijo Nyman ja Timo Liikanen. Seuratoimintapalkinto myönnettiin Jussi Kuivakselle. Onnittelut kaikille. 

Hyvää syksyn jatkoa

OTPS:n hallitus

Merikosken huvilasta vuokrasopimus OTPS:n ja Aleniuksen puutarhan välille

Aleniuksen puutarhan ja OTPS:n välille vuokrasopimus voimaan 1.11.2022

20.10.20.22 solmimme vuokrasopimuksen Merikosken huvilan vuokraamiseksi Aleniuksen puutarhalle. Huvila jää asuinkäyttöön, tontilla oleva rantasauna jää seuralaisten käyttöön. Saunarakennukseen Aleniuksen puutarhalla on käyttöoikeus.

Aleniuksen puutarha on perinteikäs hietasaarelainen puutarha, joka toimi aina 1990-luvun lopulle asti seuramme nykyisellä telakka-alueella. 

On hienoa että polkumme jälleen yhtyvät. Toivotamme Aleniuksen puutarhan tervetulleeksi yhteisöömme.

OTPS:n hallitus

Aleniuksen puutarhan terveiset OTPS:n jäsenille

Joulutarjous alkaneen yhteistyön kunniaksi: kaikista joulukukista ja -asetelmista -10% joulukuun ajan seuran jäsenille. Edun saa näyttämällä sähköpostiviestin tai kertomalla olevansa seuran jäsen.

Avaamme joulumyymälän 2.12. Tervetuloa!

Tuire Mankinen

Aleniuksen puutarha

www.aleniuksenpuutarha.fi

Hallituksen ja Seelarin kuulumisia

Hallituksen kuulumisia

Veneilykausi on kuumimmillaan ja ilmat ovat olleet suosiollisia. Uusi kahvilatoimija GoArctic on aloittanut toimintansa Kahvila-Ravintola Seelarissa ja upealta näyttää. Kannustamme jäsenistöä käyttämään kahvilan palveluita ja viestimään tilanteesta tutuille ja tuntemattomille.
GoArctic esittäytyy jäsenistölle keskiviikkona 13.7. klo 18 ja samalla esittelemme lyhyesti seuramme tulevaisuustyön tilannetta. Tervetuloa paikalle.
Seuramme 110-vuotisjuhlat ovat 23.7.2022 päivätapahtuma on klo 11-16 ja juhlaillallinen klo 17.30 alkaen, jonne saamme vieraaksi ministeri Hanna Sarkkisen.

Kutsu illalliselle ohjelmineen ja ilmoittautumisohjeineen sekä päivätapahtumaohjelma on lähetetty sähköpostitse jäsenille ja päivätapahtumaohjelma löytynee piakkoin myös seuran netti ja fb- sivuilta. Päivätapahtumassa on ennakkoilmoittautuminen Taunokaarinan-pellekouluun lapsille. Lisätietoja ja ohjeita voi kysellä toimisto@otps.fi tai puhelimitse 045 121 0505/SannaT
Hallitus päätti myös jäsenhankintakampanjasta, siitäkin tarkemmin piakkoin seuramme sivustolta.
Lämmintä kesän jatkoa

OTPS:n hallitus

GoArctic’in terveiset OTPS ry:n jäsenille,

Jäsenistöllä on edelleen sauna käytössään, mikäli ei ole varauksia. Varaustiedustelut kahvilasta. Omat jäljet siivotaan ja ovi lukitaan lähtiessä. Kulku saunalle on sauna päädyn ovesta.  

Anniskeluoikeudet alkavat ravintolassa 22.8.
Ensimmäinen järjestämämme isompi tapahtuma on tulossa lauantaina 27.8., jolloin vietetään Seelarin Venetsialaiset. Päivämäärän voi jo laittaa ylös kalenteriin. Ilmoittelemme tästä sitten lisää. 

Toivoisimme jäsenistön seuraavan Seelarin tapahtumia facebookissa https://www.facebook.com/kahvilaravintolaseelari ja instagramissa  https://www.instagram.com/hietasaarenseelari/
Jäsenetuna tarjoamme: Kahvi 2e (norm. 2,80e), Kahvi&pannari 4e (norm. 6,80e)

Jatkossa on päivittäin tarjolla lohikeittoa klo 11-15. Keittolounas on seuran jäsenille 9e (norm. 10e). Keittotarjoilussa hyödynnetään lähialueen tuotteita. Lohikeitolla on myös Arctic Food Lab -merkki takeena tuotteen laadukkuudesta ja lähituotannon hyödyntämisestä.

Seelarin rannassa kanootteja, joita seuran jäsenet voivat vuokrata. Maksu tehdään kahvilan kassalle, josta saa samalla melat mukaan (liivitkin, jos tarpeen). Iltamelojat voivat käydä päiväaikaan maksamassa vuokran ja lähteä sitten retkelle oman aikataulun mukaisesti. Viikonloppumelojat voivat perjantaina käydä maksamassa vuokran ja kanootit ovat käytössä vuokra-ajan oman aikataulun mukaisesti. Vuokraamme kanootteja tällä hetkellä vain OTPS:n jäsenille hintaan 20e/4h.

Ja lisää juttuja sitten seurakahveilla ensi viikolla!:)

Lämpimin terkuin,

Sipe

Seelari/GoArctic

Seelarin Lounas-kahvila

vk 25 avoinna ma-ke klo 10-15, to klo 10-14

lounas tarjolla klo 11-13

ruokalista

ma 20.6. Tomaattinen lihakeitto

ti 21.6. Siskonmakkarapotut makaroonilisällä

ke 22.6. Rössypotut

to 23.6. Kalakeitto

Hyvää Juhannusta!

Keittolounaat päättyvät 23.6.

vk 26 avoinna ma – to klo 11-14

Kiitos kannatuksesta

OTPS ry Naistoimikunta

Seelarin ravintolatoimijaksi Go Arctic Oy

Tänään 6.6.2022 allekirjoitettiin yhteistyösopimus Go Arcticin kanssa. Yhteistyökumppanin valinta perustui seuramme jäsenkyselyssä tulleisiin toiveisiin ja pitkän aikavälin kehittämisnäkymiin.

Uuden yhteistyökumppanin muita kahvilatoimipaikkoja ovat Hotelli-Ravintola Liminganlahti, Koitelin Tunnelmatupa ja Kahvila Iin Wanha Hamina. Yhtiö on lisäksi merkittävä toimija matkailu- ja tapahtumatuotantopalvelujen parissa.

Go Arctic aloittaa Seelarin kahvilatoimijana 4.7.2022.

Yrittäjät Kirsi Eskola ja Sipe Åqvist henkilökuntineen kutsuvat jäsenistön tutustumiskahville 13.7.2022 klo 18.00.

OTPS:n hallitus

Muistutus ja tiedote 29.5.

Tiistaina 31.5. Tiistain teemaillassa klo 18.00 alkaen on esittäytymässä Sailing Team Oulu ry (STO), ohjelmassa on lisäksi tietoa Tulevaisuustyön ajankohtaisista asioista ja työn etenemisestä. Kahvitarjoilu. 

Satama-alueella on vaihtolava vielä ensiviikon, jos roskaa on isompia määriä, on ne hyvä kärrätä vaihtolavalle. Nythän on siis mahtava tilaisuus siivota trailereidenkin ympäristöt siistiksi kesää varten.

Marja Ylipekkala on palkattu Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry:n kautta työntekijäksi seuraamme. Tällä hetkellä Marja työskentelee Seelarissa lounaskahvilassa ja tekee erilaisia toimistotöitä sekä opettelee tuntemaan seuraa ja seuralaisia. Myöhemmin työnkuvaan kuuluvat mm. tiedottaminen ja viestintä yms. seura-asiat. Marja on mukana tiistaina uusien jäsenten tutustumisillassa sekä Teemaillassa. 

Seelarin lounas-kahvila on avoinna arkisin 31.5. asti 10-14 ja 1.6. alkaen kesäkuun ajan arkisin klo 10-15 veneiden nostoiltoina mahdollisesti myöhempäänkin.Keittolounas on tarjolla 1.6. alkaen klo 11-13 jäsenystävälliseen hintaan 6€ (sis. Keitto, leipä ja ruokajuomana vesi/mehu sekä kahvi/tee). Keittolista ilmestyy viikottain mm. ”Otps Oulun Työväen Pursiseura” facebook-sivuille sekä www.otps.fi ajankohtaista-sivulle. Ajankohtaista sivultahan löydät myös tapahtumakalenterin. 

OTPS ry 

Jäsenkyselyä ja toimintasuunnitelmaa

Seuran hallitus käsitteli kokouksessaan tärkeitä aiheita.

Jäsenkyselyn paukkuliivien arvonnassa onni suosi Marko Vesaa, onnittelut Markolle. 

Jäsenkyselyn tuloksia esitellään Seelarissa tiistaina 10.5. klo 18 ja samalla käydään läpi jäsenkyselyssä esiin tulleita toiveita ja erityisesti siisteysteemaa. Myös Telakkasäätiö esittäytyy.

Seuraavaksi järjestetään jäsenkysely, missä jäsenistöltä kysellään ajatuksia tulevaisuusteemaan liittyen. Millainen seura OTPS on 2026, miten lyhyesti kuvaisit seuraamme? Kysely avataan 9.5.2022, sähköpostiin tulee linkki vastauksia varten.

Hallitus kävi läpi myös vuoden 2022 toimintasuunnitelmaa eri teemoineen ja mielenkiintoisia infoja ja tilaisuuksia on tiedossa. Tilaisuudet laitetaan näkyville tapahtumakalenteriin.

Sammuttimien tarkastuspäivä on 14.5. klo 09:30-12:00, mukana on myös Oulun Palolaitoksen edustus ja mahdollisuus kokeilla alkusammutusta sekä sammutuspeitteellä, että sammuttimella.

OTPS:n hallitus

110-vuotias OTPS kiinnostaa

Juhlavuotemme on alkanut mainiosti. Lippu on nostettu ja juhlahistoriikin julkistus tehtiin lipunnoston yhteydessä. Seelarissa oli mukava joukko jäseniämme ja kirja sai ansaitsemansa huomion. Kiitos työryhmälle ja Laineen Liisalle hienosta työstä. Historiikkimme kiinnostaa ja sai kiitosta myös valtakunnallisesti.

Pääsimme hienosti esiin myös paikallismediassa. Kaleva teki seurastamme hienon jutun sunnuntaina 24.4. ja perjantaina 29.4. Radio Kaleva teki lähes tunnin mittaisen lähetyksen seurastamme keskittyen seuran historiaan, nykypäivään ja tulevaisuuden näkymiin. Olimme paikalla Liisa Laineen kanssa kertomassa seurastamme. Mikäli haastattelusta on olemassa tallenne niin kerromme ohjeet miten sen pääsee kuulemaan. Selvitämme, onko tallennetta saatavilla.

Kommodori