Vuosikokouksen 15.3. antia

Tiedote 16.3.2022

Koronapandemia ei ole meitä päästänyt täysin otteestaan, mutta pystyimme kuitenkin pitämään sääntömääräisen vuosikokouksemme suunnitellusti.  Tarvittavista hygieniavelvoitteista oli vielä huolehdittava kokouksen läpiviennissä. Vaikka päivä olikin aurinkoinen, niin tummia pilviä aiheutti tilanne Ukrainassa, joka on vielä hyvin haasteellinen.

Kokous meni jouhevasti läpi: toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus käytiin läpi ja vastuuvapaus vastuullisille myönnettiin.

Muissa asioissa käytiin läpi seuran 110-vuotisjuhlien suunnittelutilannetta. Koronan vuoksi juhlaa on siirretty ja se pidetään 23.7.

110-vuotishistoriikki on valmistumassa ja julkistuksen on suunniteltu tapahtuvan lipunnoston yhteydessä. Lipunnosto pidetään 23.4., ohjelma siihenkin on työn alla.

Kokous antoi myös tukensa ja evästi hallitusta seuran tulevaisuuden kuvan rakentamiseksi, tavoitteenahan on rakentaa seuralle näkymä ja tarpeelliset suunnitelmat vuoteen 2026 asti. Tällä hetkellä toimintaympäristössämme tapahtuu asioita (merikaupunki Oulu, suistokaupunki Oulu, kulttuuripääkaupunki Oulu, asuntomessut, vapaa-ajan merkitys kasvanut jne.), joita kannattaa huomioida, jäsenten toiveita ja tarpeita unohtamatta. Jäsenten ajatuksia tullaan kartoittamaan kyselyjen pohjalta, joihin toivomme aktiivista osallistumista. Nyt on oikea hetki antaa panosta seuran kehittämiseksi. Tulevaisuustyötä tehdään yhdessä OTPS:n Telakkasäätiön kanssa, asiahan on mitä suurimmassa määrin yhteinen. Tavoitteena on saada paketti kasaan syyskokoukseen mennessä.

Mikäli yhdistyslakiin suunnitellut muutokset astuvat voimaan kesään mennessä, niin ne tullaan huomioimaan myös OTPS ry:n säännöissä ja tarpeelliset sääntömuutokset tuodaan syyskokoukseen vahvistettavaksi.

Lopuksi vielä muistutus alkusammutuskoulutuksesta, joka on kouluttajan kanssa sovittu pidettäväksi14.5. Ilmoittautumiset marko.saisa@otps.fi. Mukaan mahtuu maksimissaan 50 osallistujaa.

Hyvää kevään jatkoa, vielä hetki niin pääsemme myös veneiden kunnostuspuuhiin.

Terveisin
OTPS:n hallitus

Kesä tulossa – kaikesta huolimatta

Tiedote 3.3.2022

Vuosi 2022 on alkanut kaksijakoisesti. Koronapandemia on helpottamassa ja sen myötä rajoituksista ja suosituksista ollaan luopumassa, vaikkakin hygieniakäytänteistä tulee vielä pitää kiinni. Näyttää lupaavalta, mutta…

Se mutta tulee siitä, mitä Ukrainan suunnalla tällä hetkellä tapahtuu. Juuri kun yksi haaste ollaan selättämässä, niin uutta ajateltavaa tulee. Miten Ukrainan tilanne kehittyy ja miten se näkyy meillä Suomessa, on vielä arvailujen peitossa. Varmaa lienee kuitenkin se, että pakotteet ja vastapakotteet tulevat muokkaamaan useiden maiden talouksia ja tulevaisuutta, emmekä me Oulussa ole vaikutuksilta suojassa. Turvallisuus ja rauha ovat kuitenkin niitä arvoja, jotka ovat meille kaikille tärkeitä. Ilman niitä tulevaisuuden rakentaminen jälkipolville on erittäin haasteellista.

OTPS:n hallitus piti 2.3. kokouksen, missä näkymiä keväälle ja tulevalle vuodelle käytiin läpi. Moni suunnittelemamme toiminta on käynnistymässä, toiveikasta odotusta on paljon ilmassa. Maaliskuu on vielä suunnitelmien tekemisen aikaa vaikkakin jo nyt talkooporukka ja junioripuoli ovat toimintaa ja tapahtumia järjestäneet.

Lähiajan tapahtumista mainittakoon yhdistyksen vuosikokous tiistaina 15.3.2022 klo 18 alkaen Seelarissa. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat ja kerromme lyhyesti muutamista tärkeistä yhdistyksen toimintaan liittyvistä asioista: miten lähdemme suunnittelemaan seuramme tulevaisuutta, miten yhdistyslain tulevat muutokset tullaan ottamaan huomioon ja mitä kuuluu seuramme 110-vuotisjuhlasuunnitelmille.

Maaliskuulla Oulussa järjestetään myös katsastajakurssit yhteistyössä muiden seurojen kanssa. Yhteistyö tuotti tulosta. Kurssit saatiin Ouluun, normaalisti ne on pidetty Etelä-Suomessa. Kurssit pidetään 22.3. ja 23.3., lisätietoja voitte kysyä Heikki Karppiselta.

Lisäksi hallitus päätti, että seuramme osaltaan tukee Ukrainan hädänalaisia lapsia lahjoittamalla Pelastakaa lapset ry:n lasten hätäavulle 500 €.

Kevätterveisin

OTPS:n hallitus